Saimaa Audit Oy – paikallinen, asiantunteva tilintarkastusyhteisö
Saimaa Audit Oy (aiemmalta nimeltään Tilintarkastus Inkeröinen & Himanen Oy) on PRH:n hyväksymä tilintarkastusyhteisö, jonka perustivat Juho Himanen ja Auno Inkeröinen vuonna 2017. Molemmilla perustajilla oli jo pitkä kokemus alalta. Tätä nykyä yrityksen omistavat yhtiössä työskentelevät KHT-tilintarkastajat Juho Himanen, KHT Jenni Kovanen HT Päivi Väisänen. Jenni on ollut Saimaa Auditin matkassa mukana vuodesta 2018 ja Päivi vuodesta 2019 alkaen.
“Vahvuuksiamme ovat paikallisuus, osaaminen ja asiakaslähtöisyys”
Saimaa Audit erottuu edukseen paikallisena, helposti lähestyttävänä tilintarkastusyhteisönä. Toimitusjohtaja Juho Himanen kertoo, että yhtiön vahvuuksia ovat erityisesti paikallisuus, osaaminen ja asiakaslähtöisyys.
– Olemme suomalainen, paikallinen tilintarkastustyhteistö, joka ei kuulu mihinkään kansainväliseen ketjuun. Toimintamme on rakennettu suomalaisten yhtiöiden tarpeista lähtien.
Yhtiö on kasvanut merkittävästi perustamisen jälkeen. Alusta asti yhtiön tarkoituksena on ollut tarjota paikallisesti tilintarkastus- ja neuvontapalveluita omistajajohtoisille yrityksille.
– Paikallisuuden lisäksi meille on tärkeää se, että olemme asiakkaillemme asiantunteva, luotettava ja helposti lähestyttävä kumppani.
Ajankohtaista
Olemme nyt Saimaa Audit Oy
Olemme muuttaneet yhtiömme toiminimeä 7.11.2022 alkaen ja yhtiön uusi nimi on Saimaa Audit Oy....
Traineehaku
Kevään 2023 traineehaku on avattu.
Yhtiön myyntikuntoisuuskartoitus
Olemme suunnitelleet yhtiön myyntikuntoisuuskartoituksen palvelemaan pienten ja keskisuurten...