Saimaa Audit Oy – paikallinen, asiantunteva tilintarkastusyhteisö
Saimaa Audit Oy (aiemmalta nimeltään Tilintarkastus Inkeröinen & Himanen Oy) on PRH:n hyväksymä tilintarkastusyhteisö, jonka perustivat Juho Himanen ja Auno Inkeröinen vuonna 2017. Molemmilla perustajilla oli jo pitkä kokemus alalta. Tätä nykyä yrityksen omistavat yhtiön palveluksessa työskentelevät hyväksytyt tilintarkastajat Juho Himanen, Jenni Kovanen ja Päivi Väisänen. Jenni on ollut Saimaa Auditin matkassa mukana vuodesta 2018 ja Päivi vuodesta 2019 alkaen.
“Vahvuuksiamme ovat paikallisuus, osaaminen ja asiakaslähtöisyys”
Saimaa Audit erottuu edukseen paikallisena, helposti lähestyttävänä tilintarkastusyhteisönä. Toimitusjohtaja Juho Himanen kertoo, että yhtiön vahvuuksia ovat erityisesti paikallisuus, osaaminen ja asiakaslähtöisyys.
– Olemme suomalainen, paikallinen tilintarkastustyhteistö, joka ei kuulu mihinkään kansainväliseen ketjuun. Toimintamme on rakennettu suomalaisten yhtiöiden tarpeista lähtien.
Yhtiö on kasvanut merkittävästi perustamisen jälkeen. Alusta asti yhtiön tarkoituksena on ollut tarjota paikallisesti tilintarkastus- ja neuvontapalveluita omistajajohtoisille yrityksille.
– Paikallisuuden lisäksi meille on tärkeää se, että olemme asiakkaillemme asiantunteva, luotettava ja helposti lähestyttävä kumppani.
Ajankohtaista
Uusia työntekijöitä on 12.1.2026 aloittanut Kuopiossa ja Mikkelissä
KHT Annina Mäkinen on 12.1.2026 aloittanut Kuopion toimistossa ja hän toimii tilintarkastus- ja...
Edustus-, virkistys- ja neuvottelumenot – kirjanpidon ja verotuksen ominaispiirteitä
Yhtiön liiketoiminnasta aiheutuneet menot ovat sekä elinkeinotuloverotuksen (EVL 2:7 §) että...
Päivi Väisänen on suorittanut KHT-tutkinnon
Yhtiön osakas HT, KRT Päivi Väisänen on suorittanut hyväksytysti KHT-tutkinnon.
